Ketju kestää
Ketju kestää
Tietyt joulut muistaa erityisinä. Kenties nuo joulut ovat poikenneet perinteistä tai on tapahtunut jotain merkityksellistä, kuten Betlehemissä kauan sitten. sitt

Ketju kestää

Elämän aikana koetuista jouluista muodostuu jatkumo perinteitä ja poikkeamia.

Elämäni joulut muodostavat kauniin ja tasalaatuisen ketjun. Ne ovat toistuneet samanlaisina. Totutusta poikkeavat vain ne joulut, joiden alla menetin vanhempani ja se joulu, jolloin tyttäreni oli Tansaniassa. Nekään eivät joulujeni ketjussa ole heikkoja lenkkejä. Ne ovat vain syventäneet joulun merkitystä mielessäni.

Jouluna myös ikävöidään

Omien vanhempien kuolema on ravisuttava kokemus, mutta se kuuluu normaaliin elämänkulkuun. Siltä surulta olisin säästynyt vain, jos olisin kuollut ennen heitä. Silloin he puolestaan olisivat joutuneet kokemaan sellaista, jota en voi toivoa kenenkään vanhemman osaksi.

Omaa lastaan, aikuistakin, tietysti ikävöi jouluna. Joulun viettäminen ilman esikoisen iloista hääräilyä tuntui oudolta. Mutta ei ollut syytä murheeseen. Tapaninpäivänä ajelimme Helsinki-Vantaan lentokentälle ”joulun lasta” hakemaan. Tuloaulassa itkettiin ilosta.

”Liian köyhä, liian valoton ja lämmötön ei tänä jouluna saa olla mikään suomalainen koti. Siitä olemme kaikki yhteisesti vastuunalaisia oman joulurauhamme tähden. Se on myös muuttuneen elämämme yhteisenä päämääränä tulevaisuutta varten, jos tulevaisuutta meille annetaan.”
- Mika Waltari

Joistakin jouluuni kuuluvista läheisistä olen matkan varrella joutunut luopumaan.

Elämän rikkautta on, että jouluihini on tullut uusia ihmisiä. Viimeisimpänä lapsenlapseni.

Perinne katkesi

Sain nauttia tasaisista ja perinteisistä jouluista yli 60 vuoden ajan. Sitten kaikki muuttui. Muutos alkoi jo keväällä 2020. Silloin emme vielä arvanneet, että perinteisen joulunvieton voi unohtaa.

Olin etätöissä kotona ja seurasin uutislähetyksiä ja tiedotustilaisuuksia televisiosta. Tutuksi tulivat Kiinan Wuhan, Covid 19 ja turvavälit. Alkoi kinastelu maskeista, minkä jälkeen alkoi keskustelu maskien puutteesta. Presidentti kehotti meitä olemaan fyysisesti etäällä ja henkisesti lähellä.

Katsoin uutiskuvia Italian joukkohautauksista. Pappi kulki pitkien arkkurivien välissä ja siunasi vainajia kulkiessaan. Kävelin tyhjentyneillä Mikkelin kaduilla ja luin, mitä kauppojen oviin kiinnitetyissä lapuissa sanottiin. Vanha nainen vaihtoi kadun toiselle puolelle, kun näki minun tulevan vastaan. Pelko oli tullut keskellemme. Olimme haavoittuvia ja suojattomia tuntemattoman uhan edessä.

Ennenkin oli poikkeusjouluja

Mietin vanhempiani. Äiti, lapsi köyhän ja kauniin Karjalan, oli menettänyt kotinsa ja juurensa. Hänen lapsuusmuistoihinsa kuului, että hän juoksi korkki hampaiden välissä pommisuojaan. Isän käsivarressa oli pahkura, jota pienenä tyttönä tunnustelin. Pahkuraan oli koteloitunut kranaatinsiru, joka poistettiin vasta isän jäätyä eläkkeelle.

Sota oli vanhempieni ikäpolvikokemus. Vanhempieni jouluissa oli sodan vuoksi useita poikkeuksellisia jouluja.

Koronapandemia tuli meidän osaksemme. Tämä koskettaa isompaa joukkoa ihmisiä kuin maailmansodat. Nyt on kysymys koko ihmiskunnasta, kaikista maista ja kansoista.

Viime joulu oli poikkeuksellinen. Kirkkoon ei voinut mennä, Kauneimpia joululauluja ei saanut laulaa yhdessä. Monet vanhukset olivat viettäneet jo ennen joulua monta kuukautta erillään läheisistään. Joulu oli monelle todella yksinäinen.

Joulun valoa näkyvissä

Tilanteemme on nyt toinen kuin vuosi sitten. Rokotukset ovat antaneet toivoa paremmasta. Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, millaisen joulun saamme.

Mika Waltari kirjoitti jouluna 1940: ”Nyt me elämme päivästä päivään pelon, odotuksen ja epäselvän toivon tuntein, ja ainoa, minkä ehdottoman varmasti tiedämme, on se, ettei entinen enää milloinkaan tule samankaltaisena takaisin ja että elämme järkyttävällä tavalla muuttuvassa maailmassa.” (Mika Waltari, Joulutarinoita, WSOY 1986)

”Mitkä ovat olleet sinun ikimuistoisimmat joulusi vuosien jatkumossa?”

Tällaisen viestin voisimme hyvin kuulla vaikka THL:n edustajan suusta viikoittaisessa tiedotustilaisuudessa!

Mika Waltari kirjoitti joulun yltäkylläisyydestä, kaupallisuudesta ja lahjapaljoudesta ja pohti: ”Olimmeko lopulta onnellisia yltäkylläisyydestämme? Eikö meillä kaikilla aikuisilla sittenkin sisimmässämme ollut nakertava, iloton tyhjyyden tunne?”

Lapsi tuo muutoksen sydämiimme

Sota-ajan poikkeuksellisesta joulusta Waltari totesi: ”Viime joulu oli unohtumaton joulu yltäkylläisyyden vuosien samankaltaisten, yksitoikkoisten ja muistissa toisiinsa sulautuvien joulujen jälkeen. Sillä ulkonaisen onnen ja petollisen yltäkylläisyyden jälkeen sydämemme kääntyi jälleen sisäisten arvojen puoleen. Muistimme, että joulun tarkoituksena ei olekaan ylensyöminen, lahjojen runsaus ja kauppamarkkinoiden kiihdyttäminen korkeimpaan tehoonsa. Muistimme, että joulun tarkoituksena on viettää hänen syntymäänsä, joka tuli maailmaan tuodakseen muutoksen ihmissydämiin.”

Viime joulu on erilainen lenkki joulujeni ketjussa. Mutta hyvä lenkki se on. Se ravisteli miettimään, mistä joulussa on kyse.

Joulu ei ole meidän tekomme eikä riipu perinteiden noudattamisesta. Jouluna juhlitaan Vapahtajan syntymää. Jumala tuli ihmiseksi, syntyi halpaan seimeen ja tuli jakamaan elämämme ilot ja surut. Tämän korona-ajan myös.