Kuvanveistäjää kiehtoo pyhyys
Kuvanveistäjää kiehtoo pyhyys
Hama Miu (vas.) ja Pieta Tuononen (oik.) rakentamassa obeliskia yhdessä kuvanveistäjä Hanna Vahvaselän kanssa.

Kuvanveistäjää kiehtoo pyhyys

Kuvanveistäjä Hanna Vahvaselkä ei kuulu kirkkoon eikä muutenkaan ole mielestään uskonnollinen. Silti hän sanoo olevansa hengellinen ihminen ja kokee pyhyyttä taiteen äärellä.

Taide vie mysteerin luo

Mikkeliläinen kuvanveistäjä Hanna Vahvaselkä tehnyt taidetta yli 20 vuotta. Kuvanveisto on hänelle toisaalta raakaa fyysistä työtä, toisaalta suurten kysymysten pohtimista. Vahvaselkä analysoi omaa taidekäsitystään mysteerin-käsitteen avulla. Hänelle taidekokemus on jonkun ison mysteerin eli salaisuuden äärellä olemista.

”Pelkkä rationaalinen maailma ei minulle täysin riitä. Minua kiinnostaa myös jonkinlainen mysteeri, ehkä absoluuttinen tai ehkä jonkinlainen isompi totuus. Ja ehkä myös sellaiset kohtaamisen ja etiikan kysymykset, jotka näen jollain lailla henkisinä. Minulle taide ei ole kokemus Jumalasta, mutta silti siinä on jotain isoa. On ihana heittäytyä mysteerin äärelle. Siihen liittyy jollain lailla joku yhteyden kokemus. Tunne, että on osa jotain isompaa todellisuutta,” pohtii Vahvaselkä.

Vahvaselän mielestä taide on parhaimmillaan silloin, kun sitä ei voi ymmärtää. Vahvaselän mukaan taideteos on aina mysteeri sekä tekijälle että vastaanottajalle. Teos ei ole valmis idea, vaan se syntyy tehdessä. Teos on valmis vasta sitten, kun joku ottaa sen vastaan. Toisaalta valmiskin työ voi olla keskeneräinen ja jatkaa kehittymistä.

Pyhän äärellä

Vahvaselälle taiteen tekemisessä ja sen vastaanottamisessa on kyse myös tietynlaisesta pyhyydestä. Vaikka pyhyys ei ole hänelle samanlaista kuin uskonnollinen pyhyys, silti taide voi olla hänelle pyhä kokemus. Vahvaselän mielestä pyhyys on jonkun itseä suuremman äärellä olemista. Se on jonkinlainen yhteyden kokemus. Omien töiden tuottamisprosesseissa Vahvaselälle tärkeitä ovat tiivistyneet hetket – sellaiset kokemukset, että tässä maailmassa on jotain itseä suurempaa, sellaista, jota ei voi käsittää tai selittää. Siinä on jotain pyhää.

”Taide on parhaimmillaan silloin, kun sitä ei voi ymmärtää.”

Sana pyhä viittaa rajalla olemiseen. Vahvaselälle pyhä on siinä, kun rajan molemmilla puolilla olevat kohtaavat. Näin taideteos voi muodostua kohtaamisen paikaksi. Ajatustaan Vahvaselkä kuvaa näin: ”Taiteilijan ja vastaanottajan kohtaaminen teoksessa on tärkein asia, jota taiteesta haen. Kun taiteilija ja vastaanottaja kohtaavat, ollaan pisteessä, jossa molemmat ovat jättäneet omansa ja yrittävät löytää yhteisen todellisuuden tai yhteisen sävelen. Ehkä siinä ollaan rajalla ja samalla kohtaamisessa pyhän äärellä.”

Taivaiden tavoittelua

Kuvanveistäjä Hanna Vahvaselän tuorein teos on kierrätyspuusta valmistuva 42 metriä pitkä puinen obeliski. Teos sijaitsee Mikkelin Pursialassa Hiidenpuistossa. Työn pitäisi valmistua syyskuun aikana, jonka jälkeen se puretaan. Teos on osa Mikkelin taidemuseon M_itä?-biennaalia. Vahvaselän teoksen esikuvana on Egyptin Assuanista löytynyt 42 metriä pitkä kivinen obeliski, jonka työstäminen jäi aikanaan kesken siitä löytyneen halkeaman vuoksi.

Hiidenpuiston työmaalla on käynyt vierailijoita useita kymmeniä päivässä ja monet heistä ovat osallistuneet rakentamiseen. Saha on soinut ja akkuporakone vinkunut! Prosessi on ollut kaikille antoisa. Tekemisen yhteydessä on syntynyt paljon hyviä keskusteluja taiteesta ja maailman menosta.

Muinaisessa Egyptissä obeliskit olivat uskonnollispoliittisia taideteoksia. Korkeina monumentteina ne suuntautuivat kohti taivasta eli olivat jonkinlaista taivaiden tavoittelua. Niillä symboloitiin jumaluutta ja kuolemattomuutta sekä faaraon elinvoimaa. Vahvaselän motiivina omassa obeliskiprojektissaan on demonstroida ihmisen suuruudenhulluutta suhteessa luonnonvoimiin. Siitä hänen mielestään Assuaninkin obeliskissa ja sen murtumassa on kysymys.

hanna vahvaselka

Hanna Vahvaselkä

  • syntynyt 1973
  • kuvataiteen maisteri
  • valmistelee kuvataidealan väitöskirjaa
  • toiminut kuvanveistäjänä noin 20 vuotta
  • asuu Mikkelin kantakaupungissa perheensä kanssa
  • lukuisia valtakunnallisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä

Kuuntele: polkulehti.fi/podcastit

Pekka Halosen taide – Jumalan valtakunnan etsimistä

Kuvataiteilija Pekka Haloselle (1865-1933), joka maalasi mm. Mikkelin tuomiokirkon alttaritaulun, taide oli erityisen pyhä asia. Hänen äitinsä Vilhelmiina Halonen (s. 1840 Lapinlahti) oli nuorena tullut herätykseen Ukko-Paavo Ruotsalaisen johtaman Pohjois-Savon herätyksen piirissä.

Körttikodin kasvattina Pekka Halonen noudatti taiteessaan yksinkertaisuutta ja nöyryyttä. Halonen vieroksui sitä, että taidetta tehdään rahan vuoksi. Silti suurperheen isänä hänen piti ajoittain ”tehtailla” maalauksia elättääkseen perheensä.

Pekka Halosen ajattelua kuvaavat hyvin lukuisat kirjeet, joita hän kirjoitti taiteilijaystävilleen ja läheisilleen. Morsiamelleen ja tulevalle vaimolleen Maria Mäkiselle (1873-1944) Halonen kirjoitti Pariisista vuonna 1894 kirjeen, josta ilmenee taiteilijan trendi:

”Minä taas luulen sitä että taiteen ja tieteen tutkiminen oikealla tavalla on (jotka oikeastaan ovat toisistaan ovat eroittamattomat) Jumalan valtakunnan etsimistä. Ja niiden väärin käyttäminen on leiviskänsä maahan kaivamista.”

300 tuomiokirkon alttari