Voisin jatkaa vielä vaikka toiset 50 vuotta
Voisin jatkaa vielä vaikka toiset 50 vuotta
Rauno Määttä tuntee Mikkelin pitäjänkirkon urut kuin omat taskunsa.

Voisin jatkaa vielä vaikka toiset 50 vuotta

Rauno Määttä on äskettäin jäänyt eläkkeelle tuomiokirkkoseurakunnasta. Vuodet eivät kuitenkaan tunnu nuorekkaan kanttorin vauhdissa.

Vaikka Mikkelissä aikaa on kulunut 37 vuotta ja 8 kuukautta, virkeä musiikkimies tuntee edelleen itsensä "kahden maan kansalaiseksi". Toisaalta mikkeliläiseksi ja oululaiseksi, toisaalta työssäään maaseurakunnan ja tuomiokirkkoseurakunnan kanttoriksi.

Koululaisena Oulussa

Rauno Määttä opetteli musiikkiopistossa pianon soittoa sekä urkuja, jossa hänen opettajana oli Kalevi Jantunen. Lauluopinnoissa häntä opettivat kuuluisat oopperalaulajat Esko Jurvelin ja Elias Palola. Mutta nuorta miestä vetivät instrumentit enemmän. Hän kävi jo aamuseitsemältä opistolla harjoittelemassa pianoa. Raunoa ihmetyttää jälkikäteen:

– Treenissä saattoi vierähtää useita tunteja, joskus koko työpäivä.

Ammattiopintoihin

Rauno pyrki Sibelius-Akatemiaan vuonna 1978. Hän teki vielä I-kurssin omalle opettajalle Jussi Törnwallille Oulussa, Helsinki kutsui sitten 1979. Urkutunteja pidettiin myös eri kirkoissa, näin harjoittelukin juoksutti oppilasta ympäri pääkaupunkia. Kuoronjohtoa opetti Harald Andersen. Hän oli tarkka ja ankarakin, pieninkään virhe ei jäänyt huomaamatta.

– Yksi mielivirsistäni on "Eessäs Herra korkein" eli 199, vaikka sitä lauletaan vähän."

– Pääsin tuurilla briljeeraamaan sillä kokeissa, jossa jokaiselle arvotaan tentittävä virsi. Olin harmonilla soittanut Oulussa juuri tätä paljon, Rauno kehuu.

Rauno Määttä oli jo opiskeluaikaan kanttorin työssä Hailuodossa. Perjantaina saattoi hypätä yöjunaan Ouluun ja sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin Helsinkiin.

– Nukuin kuin tukki, paitsi Tampereen pysähdys herätti aina, hän muistelee.

Savolaistuminen

– Tulin Mikkelin maaseurakuntaan 1983. Sakari Levonen oli kirkkoherrana. Hautajaisia ja kinkereitä oli paljon. Hyviä muistoja on jäänyt, usein tuohon aikaan oli ruokatarjoiluakin tilaisuuksissa, Rauno muistelee.

Jouluaamun kirkko oli aina tupaten täynnä ja erään kerran urut tekivät tenän, juuri kun piti alkaa laulaa.

– Ei siinä auttanut kuin naama punaisena marssia alakertaan soittamaan pianoa. Kirkkokansa seurasi katseella joka askelta, kertoo mestari vieläkin hämmentyneenä.

”Uusinkin musiikki perustuu traditiolle.”

Samaan aikaan Raunolla oli jatko-opinnot päällä urkuimprovisaatiossa Kaj Erik Gustafssonille. Kaj on tehnyt Raunon johtajuuden aikana kuorolle paljon sovituksia ja kuoro on esittänyt myös Gustafssonin omia sävellyksiä. Nämä ovatkin Mikkelin oma erikoisuus. Parhaimmillaan kuorolla on ollut 12 esiintymistä sekä syksyllä että keväällä. Levytysprojekti teoksista on edelleen hyvässä vauhdissa. Muutama cd on jo ilmestynytkin.

– Tämä uusi musiikki on ollut haastava kasvuprojekti sekä minulle, kuorolle että seurakunnalle, Rauno pohtii.

Entä mielisoitin?

Rauno on aina pitänyt nimenomaan pianosta. Seurakunnan tilaisuuksissa pianolla saa soittaa kohtuullisen paljon säestyksiä. Mutta kotioloissa voi sitten palauttaa mieliin suuria teoksia. Mielisäveltäjiä ovat mm. Palmgren, Melartin ja Hannikainen, ulkomaisista Chopin. Pianossa viehättää kosketuksen eli tatsin merkitys. Instrumentista voi loihtia hienoja värejä. Hyviä esikuvia ovat Emil Gilels ja Svjatoslav Richter.

Ehdotukselle omasta pianoresitaalista Rauno naurahtaa, että aika näyttää… Urkumusiikista puhuttelevimmat ovat klassismin ja modernismin välimaasto.

–Uusi musiikki perustuu vanhalle traditiolle, väistämättä. Se on kuin sähköauto, mikä tarvitsee kuitenkin voimansiirron, kuten bensavehjekin, Määttä valistaa.

Hyvä kunto on ensiarvoista

Harrastuksina tuoreella eläkeläisellä on lukeminen historian ja musiikin aiheista. Ulkoilu, pyöräily ja metsässä samoilu ovat jo terveyden kannalta tärkeitä.

– Pidän luonnon tarkkailusta, johon Mikkelissä on erinomaiset mahdollisuudet.

Pallopelit ovat jääneet satunnaiseen penkkiurheiluun. Joku nikkarointiin liittyvä vihje saa Raunon myhäilemään, mutta se jää arvoitukseksi…

Tästä eteenpäin

Seurakunnan toimintaa Rauno Määtän mielestä ei kannata liikaa modernisoida. Mutta nuoret perheet on saatava mukaan, eikä vain passiivisina kohteina. Musiikin tekeminen on oiva osallistumisen muoto. Kinkeriperinnettä voisi myös elvyttää.

– Olisi mahtavaa kiertää kodeissa ja kylillä, hieman uusitulla sisällöllä, Rauno visioi, ja toteaa samaan hengenvetoon:

– Saattaisin olla käytettävissä vielä eläkkeelläkin. Seuraavat viisikymmentä vuotta.

Rauno muistelee

Olin nuorena miehenä Oulun Hailuodossa kanttorina. Kerran kovalla pakkasella Hailuodon lautta ehti kulkea noin 100 metriä. Sitten se pysähtyi ja palasi takaisin lähtöpaikkaan. Lautan toinen potkuri oli pudonnut pohjaan ja työreissu jäi silloin tekemättä.

Lautan matka on noin 7 km ja kesällä siihen menee 25 minuuttia. Mutta talvella, kun jäät ja kova pakkanen hidastavat menoa, niin matka saattaa kestää kaksikin tuntia. Talvella on myös autotie jäällä.

Joskus pitkien etelämyrskyjen aikana rantavedet nousevat korkealle ja autolla ei voi mennä jäätielle olenkaan, vaikka se muuten kestäisi. Silloin on yritettävä mennä lautalla. No, lauttalakon aikana menin kerran kalastajatroolilla töihin ja lentokoneella takaisin Ouluun.