Se mikä on vaikeinta, on parasta
Se mikä on vaikeinta, on parasta
Taru Kettuselle Pitäjänkirkko on tullut tutuksi vuosien varrella.

Se mikä on vaikeinta, on parasta

Pastori Taru Kettunen on toiminut pappina neljällä eri vuosikymmenellä. Mikkelin maaseurakuntaan hän tuli vuonna 2007. Kesäkuusta alkaen hänelle koittavat ansaitut eläkepäivät.

Seurakuntapastori Taru Kettunen on tuttu näky erityisesti Pitäjänkirkon ja Savilahden alueen jumalanpalveluksissa ja tilaisuuksissa. Kettusen työviikot alkavat olla vähissä haastattelua tehdessä ja tunnelmat ovat vähän haikeat:

– Tuntuu, että aika on mennyt nopeasti, hän toteaa.

Valinta pappisuralle lähdöstä oli Kettuselle luontaista nuorena naisena:

– Olen kotoisin Espoosta ja toimin aikanaan Espoonlahden seurakuntanuorissa. Hengelliset asiat sekä työskentely ihmisten parissa kiinnostivat minua. Siispä lukion jälkeen hain teologiseen ja aloitin opinnot siellä vuonna 1977.

Etelä-Savoon töiden perässä

Kettunen päätyi Mikkeliin alun perin miehensä työn vuoksi 80-luvun alkupuolella. Mäntyharjulle he muuttivat 1989.

– Minut vihittiin papiksi joulukuussa 1989, jolloin aloitin Mäntyharjun seurakunnan virallisena apulaisena. 2000-luvulla työskentelin myös Pertunmaan ja Hirvensalmen seurakunnissa. Välillä olin lapsia hoitamassa kotona, hän muistelee.

Mikkelin maaseurakuntaan Kettunen tuli vuonna 2007 kesällä. Virka oli aluksi määräaikainen, mutta hän siirtyi seurakuntaliitoksen myötä vakituiseen seurakuntapastorin virkaan. Kettusen mukaan parasta papin työssä on ollut Jumalan sanan julistaminen ja ihmisten kohtaaminen. Hän on myös huomannut, että haastavimmat työtehtävät ovat lopulta olleet antoisimpia.

- Se, mikä on vaikeinta, on ollutkin lopulta parasta. Kuten esimerkiksi hautajaiset ovat tehtävänä raskaat, mutta antavat kuitenkin eniten. Niissä koen, että olen ollut oikeassa paikassa palvelemassa.

Maaseutupappina näkee vuoden kierron

Kettunen on työskennellyt paljon entisen maaseurakunnan alueella eli Savilahden alueseurakunnassa. Miten maaseutuelämä on näkynyt hänen työssään? Kuulemma monellakin tapaa.

– Maaseudulla vuoden kierto tulee työssä vahvasti esiin: Alkuvuodesta vietetään kinkereitä, keväällä on kylvön siunaamisia, kesällä maakirkkoja, syksyllä sadonkiitosjumalanpalveluksia sekä joulun aikaan lauletaan kodeissa kauneimpia joululauluja. Erityisesti kinkeriperinne on mielestäni hienoa, koska niissä olen kohdannut ihmisiä aidosti.

Otavalaiset saavat Kettuselta erityismaininnan:

– Otava on oma yhteisönsä, jossa toimii aktiiviset järjestöt. Yhteistyö seurakunnan kanssa toimii hyvin. Olen iloinnut Otavan aluetiimin kanssa tehdystä yhteistyöstä.

Viimeinen työvuosi koronan keskellä

Kettusen viimeinen työvuosi pappina on kulunut hyvin erikoisissa tunnelmissa koronaepidemian takia.

– Saarnojen kirjoittaminen ja myös seurakuntalaisten kohtaaminen on jäänyt vähemmälle viimeisen vuoden aikana. Se on ollut mielestäni harmillista. Myös jatkuva uudelleen suunnittelu ja taas peruminen on ollut rankkaa itse kullekin.

Eläkepäivät ovat kuitenkin nyt kovaa vauhtia lähenemässä: Miten Kettunen aikoo niitä viettää?

– Aluksi ajattelin ottaa rennosti. Mutta ehkäpä hankin uuden harrastuksen, jottei käsityöharrastus ihan riistäydy käsistä, hän sanoo pilke silmäkulmassa.

– Olen kiitollinen seurakuntalaisille seurakuntayhteydestä ja työtovereille työtoveruudesta. Iloitsen teistä kaikista, joita opin tuntemaan vuosien mittaan, Kettunen päättää.

Taru Kettunen

  • Mäntyharjulainen seurakuntapastori
  • Pappina vuodesta 1989
  • Töissä Mikkelin seurakunnassa vuodesta 2007
  • Perheeseen kuuluu puoliso, viisi lasta ja viisi lastenlasta
  • Harrastaa neulomista, monenlaista käsillä tekemistä ja liikuntaa