Suhteellista

Säröjä

Siunasin hiljattain hautaan sukumme nuoren jäsenen. Hänen lempiajatuksiaan oli värssy Leonard Cohenin laulusta Anthem: There’s a crack in everything. That’s how the light gets in. - Jokaisessa asiassa on särö. Siten valo pääsee sisään.

Kaikessa, mitä maailmassa on, on säröjä. Sinussa ja minussa. Jotain sellaista, mikä ei ole ehjää, kokonaista, sileäpintaista. Jotain rosoista, arpista, haavoittunutta ja laastaroitua. Nuo säröt, ne tekevät meidät alttiiksi haavoittumiselle ja haavoittamiselle. Ne saavat meidät pelkäämään ja suojautumaan. Piiloutumaan. Vihaamaan ja hyökkäämään.

Mutta nuo samat säröt, paradoksaalista kyllä, ne ovat myös tarttumapintaa toisiimme. Ne ovat mahdollisuutemme kokea jotain sellaista, joka on syvää ja hyvää. Mahdollisuutemme kokea ymmärrystä, hyväksyntää, rakkautta.
Kun tulen näkyväksi toisille ihmisille ja heidän hyväksymäksi, voin tulla enemmän omaksi itsekseni myös itselleni. Kokonaisemmaksi. Tähän tarvitaan ihmisiä, jotka ovat niin sinut omien säröjensä kanssa, että sietävät, hyväksyvät ja hellästi silittelevät niitä myös toisissa.

Säröjen todellisuus on syntiin langenneen maailman todellisuutta. Mutta se, mikä on langennut syntiin, saa osakseen myös armon lempeää valoa.

Tuo valo, joka säröistämme pääsee sisään, on taivaallista valoa. Sellaista, joka paljastaa sen, mikä ei ole ehjää, ja katsoo ja kohtelee sitä lempeydellä. Ei yritä ummistaa siltä silmiä. Ei pakota sitä ehjäksi. Antaa sen vain olla sellainen kuin se on.

Maija Haaparanta
sairaalapastori