Lähetystyö

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta tekee lähetystyötä

  • Noin 10–12 maassa, kuten Angola, Bulgaria, Etiopia, Kambodža, Botswana, Intia, Zimbabwe, Thaimaa, Palestiina, Kolumbia.
  • Pyrimme keskittymään tiettyihin maihin. Joissakin maissa on esimerkiksi kummilapsi- ja stipendiaattiopiskelija tai tukea paikalliselle kirkolle/hankkeelle. Näin olemme kokonaisvaltaisemmin edistämässä paikallista elämää.
  • Hankkeet ovat esimerkiksi rauhantyötä, työtä oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi, ruoka-apua, lasten koulutuksen edistämistä, terveydenhuollon kehittämistä, ympäristöasioiden edistämistä, henkistä ja hengellistä työtä.
  • Lähetystyö tänä päivänä on pääsääntöisesti kumppanuutta, asiantuntija- ja yhteistyötä kirkkojen työntekijöiden rinnalla.
  • Lähetystyö on pitkäjänteistä työtä. Hankkeet ovat kuitenkin määräaikaisia, samoin kummilapset ja stipendiaatit vaihtuvat edellisten saatua opintonsa valmiiksi. Työntekijöiden koulutus on edistänyt vastuunottoa paikalliskirkkojen tiimoilta.
  • Varainkeruukanavia: kirpputorit Savilahdenkadulla ja Haukivuorella, kolehdit eri lähetysjärjestöille, seurakunnan budjettiin korvamerkitty raha lähetystyöhön, lahjoitukset – yksittäiset seurakuntalaiset ovat muun muassa kuukausilahjoittajia, silloin tällöin lähetysjärjestöt saavat myös testamenttilahjoituksia. Muut, kuten myyjäiset, toritapahtumat ja lähetyspiirien kokoontumisessa kerättävät varat.
  • Yhteistyökumppaneita ovat kirkkomme lähetysjärjestöt, jotka koordinoivat avustustyötä kohteissa: Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu, Medialähetys Sanansaattajat, Kansanlähetys, Pipliaseura ja Lähetysyhdistys Kylväjä. Yhteistyökumppaninamme on myös Viron kirkko.

Teksti: Marja Holm, lähetyskasvatussihteeri