Joulu avautuu ihmeteltäväksi
Joulu avautuu ihmeteltäväksi

Joulu avautuu ihmeteltäväksi

Joulun lähestyessä lapsuusajan muistikuvat palaavat mieleeni.

Istun kirkon puisella penkillä vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Väkeä tulvii kirkkoon, paikat käyvät ahtaiksi, hiljainen puheensorina vaimenee. Joulukirkko alkaa.

Kynttilät, sävelet, tuoksut, jouluvirret ja papin saarna. Kumma kyllä, joulukirkossa en kokenut edes lapsena mitään pitkästyttävää.

Moni vanhemman polven suomalainen muistaa, miten maaseudulla tultiin joulukirkkoon reellä. Lämpimien vällyjen alta ei oikein tehnyt mieli nousta kirpeään pakkasaamuun. Mutta kun tuttu jouluvirsi alkoi, raukesi mieli toivoon ja levähdykseen.

Joulu elää valtavan perinteen kannattelemana. Kaikkialla kristikunnassa sytytetään kynttilöitä, jaetaan lahjoja, koristellaan joulukuusi ja lauletaan joululauluja. Myös tuttu jouluevankeliumi sisältyy monien k-otien aattoiltaan.

Kristus ja joulun tapahtumat historiassa

Joulu on kiinnostava tutkimusaihe. Epäämättömän varmana voimme pitää sitä, että Jeesus oli historiallinen henkilö. Kukaan vakavasti otettava tutkija ei tätä kiistä.

Kiistatonta on myös, että Herodes on ollut olemassa, samoin keisari Augustus ja Syyrian käskynhaltija Quirinius. Lisäksi Maria ja Joosef sekä itse Joulun Lapsi Jeesus ovat historian henkilöitä.

”Joulu avautuu, jos löydämme kosketuskohdan olemassaoloomme.”

Jo lapsena mieleeni painui ensimmäisen joulun tapahtumat: täysi majatalo, eläinten karjasuoja, kapalo, seimi, enkelit ja paimenet. Myös itämaan tietäjät tulivat varsinkin koulun kuusijuhlassa tutuiksi.

Joulukuvauksen sisään oli helppo päästä. Kun pappi saarnasi joulun sanomaa, hänen puheestaan jäi vaikutelma, mikä mielessäni elää yhä.

Mitä kirjoittajat haluavat sanoa?

Joulukertomuksia on kaksi, Luukkaan (2:1–20) ja Matteuksen (2:1–12). Niissä on toki samaa, mutta ne myös poikkeavat toisistaan jopa niin, että ovat kaksi eri kertomusta. Kuitenkin ne molemmat päätyvät Betlehemiin.

Yksi syy siihen, että kertomukset ovat niin erilaisia, johtuu siitä, että kirjoittajat ovat laatineet joulukertomuksensa toisistaan erillään. He ovat myös tukeutuneet osin eri lähdeaineistoon ja tulkitsivat sitä oman esiymmärryksensä mukaan.
Jouluevankeliumit ovat kirjoittajiensa teologisia luomuksia, jotka on kirjoitettu vuosikymmeniä Jeesuksen syntymän jälkeen. Ne eivät siis ole tarkkoja reportaaseja, vaan pikemminkin maalauksia, joissa kuvataan ensimmäisen joulun ihmettä.

Raamatun äärellä olisi hyvä miettiä, mitä sen kirjoittajat tahtovat sanoa. Tämä koskee myös joulukertomuksia. Mikä Joulun Lapsen merkitys koko ihmiskunnalle on, sitä nuo kirjoittajat haluavat alleviivata.

Myytit kuvaavat meille käsittämätöntä

Kun luemme Raamattua modernin ihmisen silmälasien läpi, emme aina tavoita sen alkuperäistä tarkoitusta. Länsimainen kulttuurimme palvoo järjen ylivaltaa, eivätkä joulukertomukset avaudu ihmisjärjen ehdoille.

Uskonnollista todellisuutta voimme kuvata monella eri tavalla, kuten runouden, musiikin, taiteen ja hiljaisuuden kautta. Myytit ovat yksi tapa kuvata sellaista maailmaa, jota emme muutoin voi lähestyä.
Jeesuksen syntymänaikoina myytit olivat tuttu tapa kertoa suurista asioista. Tämä koskee myös joulukertomuksia.

Myytti ei välttämättä ole sama kuin epätosi, vaan sen käyttö on nähtävä kirjallisen tarkoitusperänsä mukaan. Myös Jeesuksen syntymäkertomuksissa kirjoittajat käyttävät myyttistä kerrontatapaa, mutta juuri sellaisina ne palvelevat Jumalan tarkoitusperiä.

Kun Jeesus syntyi, paikalla ei ollut uutistoimittajaa, joka olisi raportoinut tapahtuneesta. Sana kulki suullisena perimätietona eteenpäin, kunnes se myöhemmin kirjoitettiin muistiin.

Kosketuskohta elämäämme

Betlehem oli odotetun messiaan syntymäpaikka. Mutta vain Luukas ja Matteus kertovat tästä. Heillä oli siihen vahva teologinen motiivi, kun he tulkitsivat kansansa pyhiä kirjoituksia messiasennustusten valossa.

Markus ja Johannes eivät mainitse evankeliumeissaan Jeesuksen syntymästä mitään. Myös Paavali, jonka kirjeet ovat Uuden testamentin vanhinta ainesta, vaikenee ensimmäisen joulun kuvauksesta. Tämä on mielenkiintoinen piirre Paavalin kirjeissä. Historiallinen Jeesus ei näytä herättävän hänen mielenkiintoaan. Sitäkin voimallisemmin hän julistaa ylösnoussutta Kristusta.

”Myytti ei välttämättä ole sama kuin epätosi.”

Tästä syystä hän ei myöskään mainitse tyhjää hautaa, koska se ei alun perinkään herättänyt uskoa, vaan pikemminkin pelkoa. Vasta ylösnousseen Kristuksen omakohtainen kohtaaminen herätti ihmisissä uskon. Myös nykyisin tilanne on sama: Joulu avautuu perimältään vain, jos löydämme sen sanomasta kosketuskohdan olemassaoloomme.

Pääsiäinen on selityksenä joululle

Joulukertomusten taustalla on Kristuksen ensimmäisten sanansaattajien pääsiäisusko. Jouluna seimeen syntynyt lapsi oli sama, joka pääsiäisaamuna mursi kuoleman teljet. Tämä pääsiäismotiivi on selityksenä kaikelle sille ”epätavalliselle”, mikä Jeesuksen syntymään liittyy.

Entä miten saarnata joulusta? Joulu on tuttu aihe, mutta jos saarna ei pidä minkäänlaista odotusta sisällään, alkavat kuulijoiden ajatukset harhailla sinne tänne.

Hyvä saarna tajuaa kirkkoväen odotukset, on niistä kiinnostunut ja eläytyy vastaanottajan näkökulmaan. Joulusaarna, kuten muutkin saarnat, liikkuu uskon ja tiedon rajapinnassa.

Joulu on kohta enää kukonaskeleen päässä. Yhdessä miljoonien joulunviettäjien kanssa saamme mekin hiljentyä kuuntelemaan enkelten laulua.