Mietteitä

Kevätsointujen herättelemiä mietteitä

Kuuntelin metsänreunassa mustarastaan melodista laulua, siivekkäiden taitureiden esityksiä. Lintujen kevätpuuhailut alkavat olla loppusuoralla. Töyhtöhyyppä, laulujoutsen, kiuru ja monet muut ovat jo pesäpaikkansa katsoneet.

Kuva: Kari Rossi

Me ihmiset voimme muuttaa maan kasvoja, purjehtia merillä, sukeltaa merien syvyyksiin, lentää ilmassa ja tavoitella vieraita planeettoja.

Lintujen muutto on yksi luomakunnan suurimpia ihmeitä. Jo antiikin tietorikas filosofi Aristoteles kummasteli lintujen muuttoa. Ja samaa taidamme mekin hämmästellä.

Ihminen on kuitenkin nuori tulokas maapallolla: 99 prosenttia koskaan täällä eläneistä lajeista on jo tuhoutunut. Voiko tämä yksi laji, homo sapiens, olla poikkeus? Sitä se tuskin on, jos ihmisten edesottamukset pysyvät tuhosuuntaisina.
Vain ihminen osaa kysyä elämän tarkoitusta. Olemme myös moraalisia olentoja. Lisäksi tiedämme olevamme kuolevaisia. Syntymä ja kuolema ovat yksiselitteisiä, mutta kaikki, mikä niiden väliin mahtuu, on monimutkaista.

Mielemme on edetä tutusta tuntemattomaan. Valloitamme uusia maita, tutkimme avaruutta ja etsimme ulospääsyä kaikesta, mikä rajoittaa elämäämme.

Maailmassa on paljon sellaista, joka jää meiltä tavoittamattomaksi, kuten tulevaisuus. Heti, kun luulemme saavamme siitä kiinni, se muuttuu menneisyydeksi.
Mutta vaikka haluaisimme nähdä ehyen luomakunnan, myös luonto on täynnä ankaraa olemassaolon taistelua. Ja mitä olemme saaneet aikaan? Huomaammeko enää luonnon rikkaita nyansseja? Tietoteknologiasta on tullut ihmiskunnalle uusi tapa kokea yhteinen maailma.

Vuodenaikojen vaihtelu ja lintujen muuttoajat toistuvat säännöllisesti. Juuri nyt keväisen metsän soiva ääni ottaa meidät lumoihinsa. Jokaisena aamuna, kun nousevan auringon säteet valaisevat heräävän luonnon, koen olemisen auvoisuutta.

Matti Wirilander
Kirjoittaja on Suomenniemen kirkkoherra emeritus, TT