Uusin lehti

  • Luodut, te Herraa kiittäkää

    Elokuun alkupuolella olen pyörälenkeillä pysähtynyt useasti katselemaan Olkkolanniemen viljapeltoja. Tuleentuva viljapelto kertoo lähestyvästä syksystä ja pian puitavasta viljasadosta. Maanviljelijät osaavat kertoa, millaisen satokauden tämä vuosi on tuonut tullessaan. Muutamia vuosia sitten olin työreissulla Kokkolassa. Tuolla reilun 600 kilometrin edestakaisella automatkalla katselin myös viljapeltoja. Ne olivat surullisen näköisiä. Oli paljon lakoontunutta viljaa. Kesä oli sateinen ja osa sadosta jäi pelloille. Mietin silloin hiljaa mielessäni, että sata vuotta sitten vastaavanlainen kesä olisi saattanut tarkoittaa pahimmassa tapauksessa nälkää ja puutetta monessa mökissä ja torpassa.

    Joka syksy useassa seurakuntamme kirkossa vietetään sadonkorjuunmessua. Kirkkoon tuodaan satokauden tuotteita: viljaa, leipää ja puutarhatuotteita, jotka siunataan. On tärkeää, että kirkoissa vietetään sadonkorjuunmessua. Sadon siunaamisella on symbolinen merkitys. Se muistuttaa, että puhdas ja hyvä ruoka ei ole itsestäänselvyys. Se on suuri kiitoksen aihe.

    Sadonkorjuumessu johdattaa meidät isojen kysymysten äärelle. Riittääkö ruokaa kaikille maapallon ihmisille? Millaisia vaikutuksia pandemia ja Venäjän hyökkäysota saavat aikaan ruuantuotannossa ja jakeluverkostolle? Ajetaanko ruuantuottajat kohtuuttomaan tilanteeseen? Kuinka paljon minä olen valmis maksamaan puhtaasta ja lähellä tuotetusta ruuasta? Mitä ilmastokriisi tuo tullessaan? Mitä yksilö voi tehdä vai voiko tehdä mitään? Onko kuluttajan rooli tullut tiensä päähän? Mikä sen vaihtoehto olisi?

    Kristinuskossa on ollut aikoja, jolloin ihmisen tarpeita on ylikorostettu. Tämä on osaltaan johtanut luonnonvarojen tuhoamiseen. Tärkeintä on ollut ihmisen hyvinvointi ja sielujen pelastuminen. Ympärillä oleva luomakunta on ollut vähemmän tärkeä. Aivan kuin olisi unohtunut, että pelastus koskee koko luomakuntaa.

    Kristinuskossa on havahduttu siihen, että ihminen, luonto ja Jumala elävät suhteessa toisiinsa. Ihmisenä olen osa luontoa. Jotta ihminen voi kokea hyvinvointia ja pelastuu, on myös luonnon voitava hyvin. Tämä liikehdintä ei ole ominaista vain protestanttisille kirkoille. Maailmalaajuisen katolisen kirkon johtaja paavi Fransiscus otti jyrkästi kantaa ympäristökriisiin vuonna 2015 julkaistussa kiertokirjeessä Laudato si´(Ole ylistetty).

    Tiesitkö, että suomalaiset viettivät ylikulutuksen päivää jo 31.3. Se tarkoittaa, että silloin suomalaiset olivat kuluttaneet laskennallisesti osansa maapallon uusiutuvista luonnonvaroista vuoden 2022 osalta. Lapsuudesta on jäänyt mieleeni isäni opetus. Hän sanoi, että luonnonvaroja ja -antimia tulee käyttää kohtuudella. Ihmisen ei pidä olla ahne. Tuo pohjoisen ihmisen opetus ei ole menettänyt merkitystään.

    Eija Juuma
    seurakuntapastori

    ”Päivästä päivään, äiti maa,
    ruokkia jaksat, kukoistaa,
    kiitä Herraa! Halleluja.
    Vihreys ruohon heräävän,
    kypsynyt voima hedelmän,
    kiitä Herraa, kiitä Herraa!
    Halleluja, halleluja, halleluja.”

    virsi 455, 4. säkeistö
  • Juhlavuosi – diakoniatyötä 150 vuotta

    Diakonia juhlii 150 vuoden merkkipaalua syyskuussa. Työtä tehdään monin eri tavoin. Velvollisuus ja tarve auttaa hätää kärsiviä perustuu evankelis-luterilaisen kirkon sanomaan.

    Diakonian viranhaltijoiden kohtaama hätä on monimuotoista. Ahdingon syynä voi olla esimerkiksi sairaus, suru, yksinäisyys, taloudelliset vaikeudet, päihteiden väärinkäyttö ja väkivalta. Auttamistyössä pyritään poistamaan akuutti hätä ja purkamaan solmussa olevaa elämäntilannetta.

    – Pyrimme yhdessä autettavan kanssa löytämään ratkaisuja, jotka toimisivat hänen kohdallaan. Tarvittaessa ohjaamme heitä eteenpäin. Esimerkiksi yksinäisyydestä kärsiviä autamme löytämään yhteisöllisiä ryhmiä. Taloudellisten asioiden kanssa kamppailevia ohjaamme viranomaispalvelujen äärelle. Ihmiset eivät tiedä, mistä apua voi löytää, toteaa diakonissa Hannele Salo.

    Elämäntilanteen kohentamiseen tähtäävät tukikeskustelut ovat auttamistyön ytimessä.

    – Työ on ihmisten asioiden äärelle pysähtymistä. Onnistumisen tunnetta tuottaa se, jos näen, että ihminen on voimaantunut.

    Diakonissa Hannele Salo keskustelemassa Mikkelin torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahosen kanssa.
    Seurakunnan työntekijät päivystävät kesätorstaisin Mikkelin torilla. Diakonissa Hannele Salo keskustelemassa Mikkelin torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahosen kanssa.


    Diakoni Taru Rantalainen kertoo, että taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevia ihmisiä tulee nykyisin työssä vastaan aiempaa enemmän. Kirkon taloudellisen avun edellytyksenä on, että kaikki yhteiskunnan tarjoamat tuet on haettu. Se on kriisiluonteista apua esimerkiksi ruoka- ja hygieniatarvikkeiden hankkimiseksi.

    – Sosiaalitoimen tukien siirryttyä sähköisesti Kelasta haettaviksi apua tarvitsevat eivät enää kohtaa asiakastyöntekijöitä. Elämäntilanteeseen liittyvät keskustelut jäävät käymättä.

    Vähävaraisille suunnattu ruoka-apu on yksi seurakunnan käytännön auttamismuodoista. Soppatiistait ovat saaneet säännöllisen jalansijan seurakunnan toiminnassa. Omalta osaltaan ne lisäävät yhteisöllisyyttä, kun kokoonnutaan yhteisen aterian ääreen.

    – Ihmiskohtaloita yhdistävä tekijä on syyllisyys ja häpeän tunne. Vaikea elämäntilanne voi johtua monesta syystä, kuten avioerosta, sairaudesta tai vaikkapa työpaikan menetyksestä. Vaikeudet, joiden kanssa ihmiset kamppailevat, voivat johtua itsestä riippumattomista syistä. Elämä tuo itse kullekin monenlaisia haasteita.

    Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa on yksitoista diakoniatyöntekijää, joiden tehtäväkentät eroavat toisistaan erikoisalojen, kuten vanhustyön, diakonisen perhetyön, mielenterveystyön, sururyhmien ja vammaistyön vuoksi.

    – Kaikilla diakonian työntekijöillä on hyvin erilainen työnkuva, johon vaikuttavat myös eri alueet, toteaa Rantalainen.

    – Koskettavinta työssä on se, että autettavana voisin olla vallan hyvin itsekin. Nämä asiat, mitä ihmisille tapahtuu, voivat tapahtua ihan kenelle tahansa, hän pohtii.

    Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

    Katso video diakonian ruokajaosta Ristiinassa

    Vapaaehtoistyo.fi-verkkosivuston kautta voi ilmoittautua vaikkapa ulkoiluttamaan vanhuksia riksapyörällä kesäaikaan. Riksapyörän ohjaimissa diakoni Pasi Salomaa.

  • Seurakunta on monessa mukana

    Aina vauvasta vaariin ulottuu seurakuntatyömme kirjo. Vauva saa kasteen, ja perheitä kohdataan erilaisten perhetapahtumien kautta. Lastenohjaajat huomioivat taidokkaasti pienten ihmisten ja heidän perheidensä tarpeet. On vauvaryhmiä, muskareita, PikkuHelppi, kerhoja, leirejä ja retkiä.

    Paivakerho Launialassa
    Launialan päiväkerholaisia keväällä 2022.

    Nuorisotyönohjaajat ovat monessa touhussa mukana isompien lasten kanssa. Nuoret kerhonohjaajat ovat saaneet koulutuksen ohjata lapsia erilaisten harrastusten piirissä hengellisyyttä unohtamatta. Jotkut nuoret pääsevät kesäksi kirkonoppaiksi ja hautausmaille puutarhatöihin. Paikkoja on laittamassa kauniiksi myös suuri joukko pitempiaikaisia kausityöntekijöitä.

    Rippikoulun jälkeen moni nuori hakeutuu isoskoulutukseen ja isoseksi rippi- ja lastenleireille. Leirejä vetää ammattitaitoinen työntekijäjoukko. On lastenohjaajia, nuorisotyönohjaaja, pappi, kanttori, isoset ja emännät. Saattaa siellä lähetyskasvatussihteeri ja diakoniatyöntekijäkin vierailla.

    Rippikoululaisten kenkiä Susiniemen leirikeskuksessa heinäkuussa 2022.

    Kirkon työsarka on laaja ja monipuolinen. Lähetystyö tarvitsee paljon vapaaehtoisia toimijoita, joita lähetyskasvatussihteeri innostavasti tukee. Rahaa lähetystyöhön kerätään eri tapahtumissa, kirpputoreilla ja aktiivisilta lähetyspiiriläisiltä. Myös diakoniatyössä on paljon vapaaehtoisia auttamassa muun muassa ikäihmisten arkea. Diakoniatyöntekijät kohtaavat ihmisiä eri elämäntilanteissa yksilöinä, mutta myös erilaisissa ryhmätoiminnoissa. On kerhoja, retkiä ja leirejä, joissa kaikki voimaantuvat.

    Elämänkaaren eri vaiheissa, juhlissa ja arjessa, seurakuntalainen tapaa usein myös kanttorin ja papin. Suntiot, siivoojat ja erityisammattimiehet ovat huolehtineet kirkkojen, kappelien ja seurakuntakeskuksen tilat hyvään kuntoon kokoontumisille. Kirkkoherranviraston työntekijöiden kanssa on sovittu kasteiden, vihkimisten ja hautajaisten ajankohdat. Pariskunnat ovat tarpeen tullen päässeet keskustelemaan suhteensa hankalista asioista perheasiain neuvottelukeskuksen työntekijän kanssa. Perheen nuori on saanut keskustella oppilaitospastorin kanssa opiskeluun liittyvistä hankaluuksista. Sairaalapappi on käynyt juttelemassa vaarin kanssa ja antanut samalla ehtoollisen.

    Kaikille avoin jumalanpalvelus on Jumalan perheväen yhteinen juhla. Tervetuloa mukaan seurakunnan monipuoliseen toimintaan, joista tässä oli vain osa mainittuina.

    Arja Huuskonen
    Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan
    kirkkoherra, tuomiorovasti

  • Pilvipalvelua oppilaitoksille

    Oppilaitospastori Jaana Pietiläisen työympäristönä ovat XAMK:n, Esedun, Suomen Nuoriso-opiston ja Yliopistokeskuksen oppilaitokset. Työssään hän toimii sekä opiskelijoiden että henkilökunnan tukena.

    Pietiläisen työhuoneen ovi on avoinna kaikille henkistä tukea ja keskustelukumppania kaipaaville.

    – Muutkin kuin tutkinto-opiskelijat ovat tervetulleita keskustelemaan kanssani. Sitä ei kysytä, onko tutkinto-opiskelija. Kaikki ovat tervetulleita, Pietiläinen korostaa.

    Oppilaitospastorin luona käydään keskustelemassa monenlaisista asioista, jotka askarruttavat mieltä.

    Pietiläisen mieleen on jäänyt erään opiskelijan toteamus: ”Mistä asioista papin kanssa voi keskustella, kun sä oot tuollainen pilvipalvelujen edustaja?”

    – Oppilaitoksissa on eri-ikäisiä opiskelijoita, elämäntilannekin vaikuttaa siihen, mitkä asiat nousevat pinnalle. Keskustelukumppania kaivataan esimerkiksi ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Kriisit elämässä, oppilaitoksessa tai opintoryhmässä voivat tuoda esille tarpeen keskustella ja purkaa niitä. Koronan tuoma yksinäisyys ja Ukrainan sodan aiheuttama ahdistus ovat ajankohtaisia aiheita.

    Pietiläinen korostaa sitä, että keskustelut ovat luottamuksellisia.

    – En tee mitään muistiinpanoja, enkä pidä minkäänlaista rekisteriä.

    Oppilaitospastorilla on oma, rauhallinen ja viihtyisästi sisustettu työhuone XAMK:ssa. Esedun, Suomen Nuoriso-opiston ja Yliopistokeskuksen opiskelijoita hän käy tapaamassa useimmiten kyseisissä opinahjoissa.

    Oppilaitospastorilla on oma työhuone Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampuksella.

    Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi hän on ideoinut muun muassa työalavierailuja, joissa hän käy tapaamassa opiskelijaryhmiä oppituntien lomassa.

    – Seurakunta tarjoaa yhdessä oppilaitoksen kahvit. Menemme kahvikärryjen kanssa paikalle. Siten on saatu paljon vuorovaikutteista keskustelua aikaan, hän iloitsee.

    Joulukorttiprojektissa askarreltiin yhdessä vanhuksille joulukortteja. Kaikki oppilaitokset olivat siinä mukana.

    – Tavoitteena on, että eletään tätä arkea täysillä koko ajan, eikä siten, että jaksan sitten, kun paperit ovat kädessä.

    Jaksaminen ei ole päämäärä, vaan lähtökohta.

    Jaana pietiläinen


    Oppilaitostyötä hän on tehnyt jo yli viidentoista vuoden ajan.

    – Teen myös kirkollisia toimituksia. Kesäisin pidän päivärippikouluja.

    Kansainvälisille opiskelijoille pidän englanninkielisiä jumalanpalveluksia tuomiokirkon kryptassa kerran kuukaudessa lukuvuoden aikana, hän kertoo työnsä muista osa-aluista.

    Pietiläisen vuotuiseen syksyn ohjelmaan kuuluu Hiljaisuuden retriitin vetäminen Susiniemen leirikeskuksessa.

    – Retriitissä on aikaa ajatella vaikkapa omaa jumalasuhdettaan tai pyöritellä muita tärkeitä asioita mielessään.

    Ulkomaalaiset opiskelijat tarvitsevat usein opastusta myös käytännön asioissa. Niissäkin oppilaitospastori auttaa.

    – Jos opiskelija kuuluu katoliseen kirkkoon ja etsii yhteisöään, pyrin auttamaan häntä tiedon saamisessa.

    Vietnamilaiset opiskelijat Ngan, Ha, Trinh ja Long osallistuivat Hyvä teko tarttuu -hankkeen retkelle Valkeajärvellä kesäkuussa.

    Pietiläinen korostaa verkostoitumisen voimaa. Apua hakevia ohjataan puolin ja toisin oikealle ovelle. Samalla käytävällä oppilaitospastorin työhuoneen kanssa ovat myös opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijan ja opintopsykologin työhuoneet.

    Oppilaitospastori työskentelee myös henkilökunnan jaksamisen tukena. Hän korostaa sitä, että oppilaitosten työilmapiiri on hyvä ja perusasiat siten kunnossa.

    – Nopeat työkulttuurin muutokset aiheuttavat henkilökunnalle painetta.

    Henkilökohtaisia asioitakin käydään läpi. Esimerkiksi kuoleman kohtaaminen voi olla vaikea rasti.

    Työssään Pietiläinen pyrkii nostamaan esille seikkoja, jotka tuovat toivoa ja auttavat jaksamaan.

    – Jaksaminen ei ole päämäärä, vaan lähtökohta.

    Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

    Katso video XAMK:n Mikkelin kampukselta.

  • Sairaalapappi on kaikkien pappi

    Sairaalapastorit Maija Haaparanta ja Sari Reinikainen tekevät työtä kirkon sairaalasielunhoidossa. Työtä tehdään potilaiden, omaisten ja henkilökunnan auttamiseksi, tukemiseksi ja lohduttamiseksi elämän suurissa muutoksissa, vakavissa sairastumisissa ja kuolemassa.

    Sairaalasielunhoito on terapeuttisorientoitunutta tukea, jonka tehtävänä on potilaan auttaminen oman elämänsä syvempään ymmärtämiseen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä sairaalasielunhoito on moni-ammatillista yhteistyötä, jota tehdään yhteistyössä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon, järjestöjen, eri uskontokuntien ja uskonnollisten yhdistysten sekä vapaaehtoisiksi kouluttautuneiden kanssa.


    – Teemme työtä jokaisen ihmisen omaa vakaumusta kunnioittaen. Ihmisiltä ei kysytä heidän uskonnollisesta suuntautumisestaan tai vakaumuksestaan, mikäli he eivät itse halua tuoda sitä esille. Olemme kaikkia ihmisiä varten.

    sairaalapastori maija haaparanta


    Haaparannan työympäristönä on Mikkelin keskussairaala. Ihmisten vastaanottamiseen sairaalapapeilla on oma työhuone.

    – Kohtaamme ihmisiä työhuoneen lisäksi osastoilla ja kodeissa.

    Potilaita, heidän omaisiaan ja sairaalan henkilökuntaa varten keskussairaalassa on myös erillinen, äänieristetty huone, joka tarjoaa ympäristön rauhoittumiseen sairaalan hulinan keskellä. Huoneen nimenä onkin kuvaavasti Hiljainen huone.


    – Rauhallisuus ja kiireestä huolimatta pysähtyminen siten, että kohtaa aidosti ihmisen, on tässä työssä tärkeää.

    sairaalapastori sari reinikainen

    Reinikainen työskentelee Moision psykiatrisessa sairaalassa.

    – Jumalasuhde ja henkisyys näkyvät voimakkaammin Moisiossa. Henkinen väkivalta on saattanut murtaa ihmisen. Koetaan huonommuutta ja syyllisyyttä. Ollaan armottomia itseä kohtaan, kertoo Reinikainen.

    Auttamistyössä keskustelut ovat tärkeitä, vaikka samat asiat purettaisiinkin mielen pohjalta aina uudelleen.

    Sari Reinikainen työskentelee Moision psykiatrisessa sairaalassa.


    Sielunhoidollista tukea annetaan potilaiden ja heidän läheistensä lisäksi myös lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle. Sairaalapastorit kohtaavat työssään hyvin erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä.

    – Erityisesti lasten ja nuorten kuolemantapaukset tuntuvat epäoikeudenmukaiselta ja herättävät monenlaisia tunteita ja kysymyksiä sekä läheisissä että hoitohenkilökunnassa.

    Kuoleman kohtaaminen on usein raskasta, olipa missä elämänvaiheessa tahansa. Kuolemakin saapuu monella eri tapaa.

    – Rauhallisessa saattohoidossa olevissa kuoleman läheisyys synnyttää usein halun peilata elettyä elämää ja käydä sitä läpi läheisten sekä pappien kanssa. Sen sijaan äkillinen kuolema on shokki, joka ravistelee läheisten elämää ja heidän arvomaailmaansa, pohtii Haaparanta.

    Hän on huomannut, että on hyvin paljon yksilöstä kiinni, haluaako kuolemaa käsitellä yksin vai yhdessä muiden kanssa.

    – Sairaalapappien työssä näkyy myös se, että ihmiset käsittelevät kuolemaa ja tulevat sen suhteen niin sanotusti valmiiksi eri aikaan: kuoleva itse saattaa olla kuolemansa kanssa jo varsin sinut, kun läheisten on sitä vielä vaikeaa hyväksyä tai toisinpäin.

    Mikkelin keskussairaalassa on kappeli, jossa pidetään siunaustilaisuuksia. Sinne mahtuu saattoväkeä noin kaksikymmentä henkilöä. Lisäksi kappelissa järjestetään vainajan katsomisia ja saattohartauksia. Molempiin voi halutessaan pyytää paikalle sairaalapapin.

    Hengellisiä tilaisuuksia kuten ehtoollisia ja hartaushetkiä järjestetään sairaaloissakin.

    – Pidämme myös rippikouluja sekä sairaalakoulun opetuksen yhteydessä että psykiatrisella osastolla tarpeen mukaan. Rippikoulut ovat tavallisesti yksityisrippikouluja, ja niin kuin rippikouluun kuuluu, ne päättyvät konfirmaatioon eli yhteiseen juhlaan.

    Molemmat sairaalapapit kertovat olevansa unelmatyössään, jossa yhdistyy vakaumus, erilaisten ihmisten kohtaaminen ja heidän auttamisensa.

    – Ihminen on loputtoman mielenkiintoinen. Jokainen meistä on erilainen yksilö. Työn merkityksellisyys kompensoi sen raskautta. Toki omasta hyvinvoinnista ja ilosta elämässä on tärkeää pitää huolta, toteaa Haaparanta.

    Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

    Klikkaa tästä ja katso video, joka kertoo sairaalapastorien työstä!

  • Ukrainakeräys Kirkonmäellä ja Apajassa

    Ukrainakeräys järjestetään Kirkonmäen seurakuntatalolla (Otavankatu 9, 50100 Mikkeli) 1.9.–2.9. klo 10–12 ja 16–18 sekä 3.9. klo 10–15. Haukivuorella keräystavaroita otetaan vastaan kirpputori Apajan auki ollessa 3.9. saakka.

    Otamme vastaan muun muassa:

    • verenpainemittareita,
    • verensokerimittareita (liuskat oltava mukana),
    • kuumemittareita (otsalta lämmön mittaavia),
    • vaippoja (lasten ja aikuisten),
    • ruokasäilykkeitä,
    • maitojauhetta,
    • hiutaleita/ryynejä,
    • säilyviä elintarvikkeita,
    • vuodevaatteita,
    • villasukkia,
    • paristoja,
    • ensiaputarvikkeita,
    • hygieniatarvikkeita.

    Kerättävät tavarat kuljetetaan Ukrainaan heti keräyksen päätyttyä.

    Lisätietoja: Marja Holm, lähetyskasvatussihteeri, p. 0400 143 410 ja aluekappalainen Markku Liukkonen p. 0400 143 431.

  • Solmujen selvittelyllä suhteet sujuviksi

    Perheasiain neuvottelukeskus palvelee yksilö-, pari- ja perheneuvotteluissa. Palvelun käyttäjillä on tarve keskustella ihmissuhteisiin liittyvistä vuorovaikutusongelmista.

    Seurakuntakeskuksessa Savilahdenkadulla toimiva perheasiain neuvottelukeskus auttaa perhe- ja parisuhteisiin liittyvissä kimuranteissa kysymyksissä yli Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan rajojen. Palvelualueeseen kuuluvat myös Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki ja Puumala. Mikkelin perheasiain neuvottelukeskuksella on Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä lupa perheasioiden sovitteluun.

    Perheneuvoja Noora Lindroos
    Perheasiain neuvottelukeskuksen puoleen käännytään usein elämän muutostilanteissa. Perheneuvoja Noora Lindroos esittelee Fischerin 19 askeleen prosessia, joka auttaa sopeutumaan rakkaussuhteen päättymiseen.

    – Palvelemme ihmisiä uskonnosta tai uskontokunnasta riippumatta. Palvelu on tarkoitettu ihan jokaiselle. Yksinkin voi tulla, kertoo perheneuvoja Noora Lindroos
    Perheasiain neuvottelukeskukseen hakeudutaan useimmiten purkamaan perhe- ja lähisuhteisiin liittyviä vuorovaikutusongelmia. Akuutti kriisi ei kuitenkaan ole palveluun pääsyn peruste.


    – On ilahduttavaa, että on paljon nuoria pareja, jotka hakeutuvat ennaltaehkäisevästi palvelun piiriin. On halu tarttua ongelmiin ajoissa. Voi olla tunne, että ei saa ymmärrystä osakseen tai että ei tule kuulluksi.

    perheneuvoja noora lindroos

    Useinkaan ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että toinen ihminen saattaa kokea asiat hyvin eri tavoin.

    – Ensimmäiseksi varmistan sen, että puhumme varmasti samasta asiasta.
    Perheasiain neuvottelukeskuksessa asioita puidaan ammattilaisten avustuksella. Perheneuvojilla on vaitiolovelvollisuus. Toiminta on luottamuksellista.

    – Kohtaamme monenlaisia ja kaikenikäisiä kävijöitä. Kävijä voi olla vaikkapa 80-vuotias, joka haluaa käydä läpi elettyä elämäänsä. Jollakin voi olla tarve keskustella omasta suhteestaan vanhempiinsa. Sisarussuhteissakin voi olla jotain, mitä halutaan selvittää. Menetykset, kuten kuolema nostavat esiin puhumisen tarpeen.
    Mieltä voi piinata esimerkiksi ajatus siitä, että juuri minulle käy aina huonosti.

    – Keskustellessa huomataankin, että on ollut myös paljon ihania elämänvaiheita.

    Muistutukset hyvistä ajoista tuovat näkökulmaa ja luovat toivoa.

    Avioerotilanteissa lapset asetetaan keskiöön.

    – Selvitämme, mitä lapsille kuuluu ja miten he voivat. Pyrimme auttamaan lasten asioiden sopimisessa erotilanteissa ja sen jälkeen. Jos suhde ei toimi, tavoitteena on mahdollisimman hyvä ja turvallinen ero koko perheen kannalta.

    Lasten kuvitusta aiheesta Jeesus myrskyssä.


    Perheasiain neuvottelukeskus ei kuitenkaan ole viranomainen.

    – Me emme päätä lasten asioista, mutta voimme olla tukena sopivien ratkaisujen etsimisessä.

    – Eroon liittyy monia tunteita. Uuden elämäntavan löytäminen eron jälkeen kestää aikansa.

    Yhteisenä tekijänä kävijöillä on halu selvittää mielessä myllertäviä, vaikeiksi koettuja ihmissuhteita tai vuorovaikutustilanteita.

    – Palkitsevaa on, kun asiakas alkaa voida paremmin arjessaan ja ihmissuhteissaan.

    Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

    Katso video perheneuvonnasta!

  • Pioneerityötä kuurojen hyväksi

    Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta tekee lähetystyötä monessa eri maassa. Hosainan kuurojenkoulu Etiopiassa on yksi avustuskohteista.

    Projektikoordinaattori Mekonnen Mulat työskentelee Suomen Lähetysseuran hankkeessa Etiopiassa kuurojen opetuksen kehittämiseksi. Hänet on palkittu kansallisesti merkittävällä Bego Sew -palkinnolla työstä, jota hän on pitkäaikaisesti tehnyt kuurojen oikeuksien edistämiseksi. Työn ansiosta noin 10 000 kuuroa lasta on päässyt kouluun viimeisen kymmenen vuoden aikana.

    Valmistuttuaan Addis Abeban yliopistosta opettajaksi 1980-luvulla Mulat haki biologian opettajan paikkaa, joka oli haussa Mekane Yesus -kirkon kautta. Tehtävä oli kuitenkin jo ehditty täyttää. Myöhemmin hänelle tarjottiin toista opettajan tehtävää.

    – Työhaastattelun lopuksi paljastui, että oppilaat ovat kuuroja. Se oli minulle shokki, sillä en osannut lainkaan viittomakieltä, kertoo Mulat.

    – Viittomakielen opin kolmessa kuukaudessa, oppilaat opettivat. Asuin heidän kanssaan samassa asuntolassa. He opettivat minua iltaisin.

    Vuonna 1981 perustettu Hosainan kuurojenkoulu oli ensimmäinen laatuaan Etiopiassa.Se oli sisäoppilaitos. Oppilaat tulivat eri puolilta maata. Kouluun piti jonottaa; kaikki eivät mahtuneet mukaan.

    Suomen Lähetysseura haki samaan kouluun viittomakielistä esikoululaisten ja ensimmäisen luokan opettajaa. Tehtävään valittiin ristiinalainen Mirja Himanen.
    Himasesta ja Mulatista tuli työpari ja vuodesta 1991 alkaen aviopari.

    Koulutus polkuna kuurojen oikeuksien edistämiseen

    Viittomakielen mukanaan tuoma mahdollisuus itsenä ilmaisemiseen on kuuroille tärkeää.

    – On ollut palkitsevaa nähdä, miten he ovat pystyneet opiskelemaan ammatin, löytäneet töitä, perustaneet perheen ja saaneet lapsia.

    Kuurojen opetus on edistynyt kuluneina vuosikymmeninä monella tapaa. Normaalikouluihin on perustettu luokkia, joissa erityisopetusta annetaan neljänteen luokkaan saakka.

    – Nykyisin kuurojen kouluja on noin viisi sataa eri puolilla maata. Arviolta viisitoista prosenttia kuuroista pääsee kouluun, sanoo Mulat.

    Työssään Mulat kouluttaa kuulovammaisten erityisopettajia. Työhön kuuluu myös opetuksen, opetusmateriaalien ja työssä tarvittavia välineiden kehittäminen. Vuosi sitten ilmestyi viittomakielen sanakirja, joka sisältää lukio- ja yliopisto-opinnoissa tarvittavaa erityissanastoa.


    Viimeisen kymmenen vuoden aikana kuuroja on alkanut jo valmistumaan yliopistoista ja korkeakouluista Etiopiassa. Korkeasti koulutettuina he pystyvät nyt itse edistämään omaa asemaansa.

    Mekonnen mulat

    Mekonnen Mulat on jatkanut omiakin opintojaan. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2018.

    – Työskentelemme myös sen puolesta, että yliopistoissa Etiopiassa alkaisi viittomakielen tulkkien koulutus.

    Ammattiopintojen tukeminen ja kuurojen elämän edistäminen kokonaisvaltaisesti kuuluu työsarkaan.

    – Kannustetaan esimerkiksi perustamaan yhdessä bisnes ja hakemaan siihen starttirahaa.

    Hosainan kuurojen koulun projektikoordinaattorina Mulat työskentelee Suomen Lähetysseuran hankkeessa, jota Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta tukee yhdessä Lemin, Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Myrskylän seurakuntien kanssa.

    Seurakunnissa kerätään varoja lähetystyöhön muun muassa myyjäisillä sekä lähetyksen kirpputori- ja kahvilatoiminnalla.

    – Rahoitusta haetaan myös Suomen Ulkoministeriöltä. Hankkeen evaluointi tehdään neljän vuoden välein.

    – Tärkeää on myös se, että ihmiset muistava meitä ruokouksissaan. Olemme saaneet siitä omaan työhömme tukea, kiittää Himanen.

    Kuva Simienin kansallispuistosta Pohjois-Etiopiassa. Kansallispuisto perustettiin 1967. Osa kansallispuistosta nimettiin vuonna 1978 Unescon maailmanperintökohteeksi. Alue oli yksi Unescon ensimmäisistä maailmanperintökohteista. Kuva: Pixabay.

    Etiopia sisällissodan kourissa

    Etiopian asukasmäärä on 110 miljoonaa ihmistä. Väestöstä 80 prosenttia asuu maaseudulla.

    Kristinusko ja islam ovat valtauskontoja. Kuurojen opetuksen paikallinen yhteistyökumppani on Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko.

    – Etiopialla on monet kasvot. Maaseudun ja kaupunkien väliset erot ovat suuret. Heimojen rooli on tärkeä myös politiikassa, kuvailee Himanen.

    Vuodenvaihteessa maassa koettiin sisällissota, joka johtui heimojen välisistä valtataisteluista. Suurin osa levottomuuksista rauhoittui helmikuun alkuun mennessä, minkä jälkeen paluu työn ääreen oli jälleen mahdollista.

    – Oli surullista nähdä, miten kouluja ja sairaaloita tuhottiin. Jälleenrakennus alkoi kuitenkin hyvin nopeasti.

    Teksti ja artikkelikuva: Sofia Flygare

  • Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta tekee lähetystyötä

    • Noin 10–12 maassa, kuten Angola, Bulgaria, Etiopia, Kambodža, Botswana, Intia, Zimbabwe, Thaimaa, Palestiina, Kolumbia.
    • Pyrimme keskittymään tiettyihin maihin. Joissakin maissa on esimerkiksi kummilapsi- ja stipendiaattiopiskelija tai tukea paikalliselle kirkolle/hankkeelle. Näin olemme kokonaisvaltaisemmin edistämässä paikallista elämää.
    • Hankkeet ovat esimerkiksi rauhantyötä, työtä oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi, ruoka-apua, lasten koulutuksen edistämistä, terveydenhuollon kehittämistä, ympäristöasioiden edistämistä, henkistä ja hengellistä työtä.
    • Lähetystyö tänä päivänä on pääsääntöisesti kumppanuutta, asiantuntija- ja yhteistyötä kirkkojen työntekijöiden rinnalla.
    • Lähetystyö on pitkäjänteistä työtä. Hankkeet ovat kuitenkin määräaikaisia, samoin kummilapset ja stipendiaatit vaihtuvat edellisten saatua opintonsa valmiiksi. Työntekijöiden koulutus on edistänyt vastuunottoa paikalliskirkkojen tiimoilta.
    • Varainkeruukanavia: kirpputorit Savilahdenkadulla ja Haukivuorella, kolehdit eri lähetysjärjestöille, seurakunnan budjettiin korvamerkitty raha lähetystyöhön, lahjoitukset – yksittäiset seurakuntalaiset ovat muun muassa kuukausilahjoittajia, silloin tällöin lähetysjärjestöt saavat myös testamenttilahjoituksia. Muut, kuten myyjäiset, toritapahtumat ja lähetyspiirien kokoontumisessa kerättävät varat.
    • Yhteistyökumppaneita ovat kirkkomme lähetysjärjestöt, jotka koordinoivat avustustyötä kohteissa: Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu, Medialähetys Sanansaattajat, Kansanlähetys, Pipliaseura ja Lähetysyhdistys Kylväjä. Yhteistyökumppaninamme on myös Viron kirkko.

    Teksti: Marja Holm, lähetyskasvatussihteeri

  • Opri Tiusanen asuu maalla ja hoitaa mummoja

    Pari vuotta sitten lähihoitajaksi ja viime vuonna hierojaksi valmistunut
    Opri Tiusanen käy töissä Anttolan palvelukeskuksessa ja pyörittää sivutoimista hieronta-alan yritystä. Töiden lisäksi Tiusanen käy salilla, ajaa prätkällä, tekee käsitöitä, kerää marjoja ja sieniä, ulkoilee ja käy kalassa. Draivia riittää!

    Tiusanen asuu lapsuudenkodissa vanhempiensa kanssa maaseudulla Anttolan Ylivedellä. Tiusanen näkee maalla asumisessa paljon hyviä puolia.


    – Luonto tarjoaa hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Maalla on enemmän tilaa elämälle. Saa olla rauhassa. Maalla on myös paljon turvallisempaa. Maalla saa oikeaa lähiruokaa, kun on oma kasvimaa. Järvistä saa kalaa ja metsästä riistaa. Ja lisäksi maallahan ihminen on onnellinen.

    opri tiusanen

    Moottoripyörällä ajaminenkin johtuu maalla asumisesta. Jos lapsena halusi lähteä jonnekin kotipihaa kauemmas, ainoa vaihtoehto oli polkupyörä.

    Teini-ikäisenä Tiusanen alkoi ajaa mopolla. Siitä olikin luontevaa siirtyä moottoripyörään. Omaa pyörää Tiusasella ei vielä ole, mutta vanhempien 500-kuutioista punaista Hondaa hän voi lainata ihan milloin vain.

    Oma auto piti hankkia, koska hoitotyö on vuorotyötä ja työmatkaa on kuusitoista kilometriä.

    Työyhteisössä letkeä meininki

    Hoitoalalle lähteminen oli luonteva valinta Tiusaselle. Ilmiselvästi hän viihtyy alalla, pitää työstään ja nauttii onnistumisen kokemuksista. Hoitoalalla on hyvä työllisyystilanne ja jatkokouluttautumiseen on paljon tarjolla vaihtoehtoja. Palkkatasokin on Tiusasen mielestä hyvä. Mutta tärkeintä hänelle on työpaikan huumoripitoinen ilmapiiri, rento meininki ja empaattiset työtoverit.

    Hoitoalalla empatiakyky on oleellinen osa ammattitaitoa. Empatiaa voi harrastaa myös työyhteisössä.

    – Huomioidaan muiden elämäntilanne. Jos jollakin on vaikeaa, autetaan. Jos jollain on paha mieli, ollaan tukena siinä, kehuu Tiusanen työtovereitaan.

    Erityisesti hän kehuu esihenkilöään.

    – Meillä on kyllä maailman paras pomo. Tukee, auttaa ja huolehtii työntekijöiden hyvinvoinnista!

    Nuorena lähihoitajana Tiusanen tulee hyvin toimeen konkareiden kanssa. Hän haluaa kehittyä työssään ja on siksi valmis oppimaan uutta kokeneemmilta työtovereilta. Hän on myös ilahtunut siitä, että hänellä itsellään on paljon annettavaa konkareille. Sekin kannustaa, että konkarit avoimesti kuuntelevat koulun penkiltä tullutta nuorta hoitoalan ammattilaista.

    Tiusanen kokee hoitotyön palkitsevana. Hänestä merkityksellistä on se, että voi auttaa vanhuksia sellaisissa arkisissa asioissa, joita he eivät itsenäisesti pysty hoitamaan.

    Kuva Anttolan Neitvuorelta
    Näkymä Anttolan Neitvuorelta. Kuva: Sari Leppänen

    Tulevaisuus ei pelota

    Opri Tiusanen näkee tulevaisuutensa myönteisenä ja visioi elämäänsä toiveikkaasti. Eräs varteenotettava vaihtoehto on lähteä ammattikorkeakouluun opiskelemaan jotain sosiaali- ja terveysalaan liittyvää. Myös päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen on mahdollista.

    Rippilahjaksi saatua ristiä Tiusanen kantaa arvokkaasti. Hän arvelee, että voisi olla mukana seurakunnan toiminnassa, esimerkiksi vapaaehtoistyössä. Alakouluikäisenä hän oli usein lasten leireillä Susiniemen leirikeskuksessa ja kävi rippikoulun jälkeen isoskoulutuksen.

    Noihin vaiheisiin liittyy myös hetken kestänyt harrastajamuusikon ura. Ystävien bändissä tarvittiin rumpalia. Niinpä Tiusanen tarttui kapuloihin ja lähti mukaan esiintymään. Keikkaa heitettiin muun muassa seurakunnan tilaisuuksissa.

    Teksti ja artikkelikuva: Kari Rossi

    Kuuntele Opri Tiusasen podcast!