Mietteitä

Olek sääki viäl henkis?

Meillä päin, juurillani Suomen Turussa, voi tokaista otsikon mukaisesti, kun tarkoittaa, että ”mukava nähdä pitkästä aikaa”. Ehkä noin tohtii sanoa vain samaa huumoria ymmärtävälle ystävälle, mutta vitsit maakuntien murteista ovatkin aina liioiteltuja.

Mitä yhteistä ja kielimuurin ylittävää voi leikkimielisen sanonnan takaa avautua? Ainakin se, että kysyjä huomioi vastaantulijan. Ehkä kaikki tiedämme kipeän tunteen, kun kohdatessa tuttukin ihminen kääntää päänsä pois eikä ole näkevinään? Pienikin hetki, jolloin oikeasti tulen näkyväksi jollekin, pelastaa toisinaan koko päivän – olkoon kotona, työssä tai kaupan kassalla. Osaanko itse toiset sanalla tai katseella huomata? Joskus se vaatii rohkaistumistakin, oman pelkonsa ja ennakkoluulonsa voittamista.

”Miten olet jaksanut” on myös osuva kysymys poikkeusaikana. Toiset ovat kärsineet ja menettäneet enemmän, toiset vähemmän, elämä ei tässäkään ole tasapuolista eikä jaa samaa käsikirjoitusta jokaiselle. Pelon ja vuoroin toiveikkuuden aaltojen lyödessä ylitsemme on jokainen päivä tasapainoilua entisen ja uuden normaalin välimaastossa.

Jos olemme välttyneet tartunnalta tai saaneet sen ja parantuneet, on siinä kiitoksen aihetta. Vaan mitä muuta kuin hengissä pysymistä voisi ”viäl henkis”-ilmaisu kuvata?

Lahjaa on saada haaveilla, innostua, nähdä asioissa merkityksellisyyttä ja kokea kauneutta. En ole vain elossa, vaan oikeasti läsnä silloin, kun jumalanpalveluksessa jokin hetki koskettaa, luonnon kauneus mykistää tai toisen ihmisen ymmärtävät sanat lohduttavat. Myös musiikin loputtomat sävyt, sen syvyydet ja korkeudet, voivat nostaa kokijansa varjoista valoon. Olkoon konstailematon kansansävelmä tai Bachin monisyinen ja rakenteeltaan täydellinen polyfoninen kudelma. Muita taiteenaloja unohtamatta.

No mutta, tuohan oli suorastaan raamatullista, sillä kuningas Saulkin vapautui ahdistuksestaan, kun Daavid loihti säveliä ilmoille. Musiikissa on kuitenkin eroja. Kaikille rytmeille ja harmonioille on paikkansa, samasta pohjattomasta aarrearkusta ne kaikki ammentavat, mutta saako jokin jytke tai riimitys sinut tuntemaan levottomuutta ja vihaa vai viekö se kädet vispaamaan ja sielun laulamaan paremminkin ilon kautta? Milloin musiikki kohottaa ajatusten avaruutta ja kauneutta? Yhtä oikeaa vastausta ei ole.

Olisinpa hengissä niin, että sisäinen liekki jaksaisi vaikeinakin aikoina lepattaa ja toivo eläisi. Vanhan Testamentin muistelot ja mikkeliläisen nykypäivän holtittomasti sekoittaen luulen, että mielikin virkistyy, kun taas pääsee Jukurien peliin ja saa parhaimmillaan kokea jotain yhteisöllistä.

Jouni Vaaja
Johtava kanttori
Julkaistu: Polku 1/2022 -lehdessä